Pari sanaa unelmista

Olen odottanut tätä hetkeä, jolloin pääsen kirjoittamaan. Viikonloppu oli täynnä inspiroivia ajatuksia ja yhdessäoloa upeiden sukulaisten kanssa. Mieleni hykertää onnesta.




Olen viettänyt viikonlopun Saimaan saarella, istuen paatin kannella ja lukien kirjaa, ihastellen Linnansaaren kansallispuiston maisemia niin kävellen kuin juostenkin, pelaten lautapeleja, nukkuen sikeästi hytissä ja ennen kaikkea jakaen ajatuksia ja kuunnellen inspiroivia läheisten elämän tarinoita. Mitä kaikkea onkaan kätkeytynyt heidän 34 vuotiseen yhteiseen elämäntaipaleeseen ja millaisia elämän unelmia heillä on ollut, joita kohti askel askeleelta ovat kulkeneet, tietoisesti tai joskus aivan huomaamatta. Aivan ihastuttavaa. Saamme elää todeksi heidän yhtä unelmaansa, nauttia saimaan suloisuudesta heidän omalla paatillaan. Voi kuinka onnellinen olenkaan rohkaisijoista, jotka kannustavat uskomaan unelmiin ja omalla elämällään osoittavat miten unelmointi kannattaa. Inspiroivaa!

Siinä Saimaan kauneutta katsellessani kädessäni oli teemaan sopiva kirja: "Unelmahommissa". Tarinaa siitä, miten luoda itselleen unelmaduuni. Vaikka kirjan sisältö pääasiassa keskittyy työhön, on se sovellettavissa muuhunkin. Unelmat kantavat, mutta ne eivät toteudu hetkessä. Niiden eteen täytyy tehdä töitä. 

Unelma ilman tekoja on vain toive.  



Unelmien eteen tehdään valintoja, tekoja, jotka vievät lähemmäksi. Pysähdyin unelmoinnin äärelle, mietin elämääni. Asioita, joista olen unelmoinut ja ne on toteutunut. Oma koti, mielekäs päivätyö, lukuisat urheilu-ja luontoelämykset. Mietin niitä lukuisia pieniä valintoja, joita olin tehnyt ennen saavuttaakseni unelman. Osa teoista tapahtuu tiedostamatta, yksi valinta johtaa toiseen, tulee mahdollisuuksia kehittyä. Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa hiotaan luonteenpiirteitäsi, kasvatetaan kärsivällisyyttä, valmistetaan uusiin haasteisiin. Vasta jälkikäteen havaitsee oman elämän tarinan punaisen langan. Ihmeellinen elämä. 

Minun yksi unelma on kirjoittaa kirja, omasta elämästäni ja ajatuksistani. Lapsuudesta ja nuoruudesta. Aikuisuuden vaiheista. Oma elämäntarinani. Jotakin kiehtovaa kirjoittamisessa on. Haluan sukeltaa pintaa syvemmälle. Minusta tuntuu siltä, että joskus on sen aika. Ei vielä varmasti vuosikymmeniin, mutta joskus vielä kirjoitan kirjan, vaikka pöytälaatikkoni pohjalle. 



Olen viime aikoina punninnut myös tätä juoksuharrastustani, jonka olen kokenut tärkeäksi. Ehkä jossakin määrin unelmaksi. Se on antanut minulle paljon. Viime marraskuussa ajattelin, että vuosi 2018 olisi "the vuosi". Ei ollut. Vaivaa on ollut toisensa jälkeen, jonka seurauksena myös psyykkinen puoli on ollut koetuksella. Lenkeillä olen tuntenut kömpelyyttä ja se on saanut miettimään, että mitä oikein haluan. Haluanko. Teenkö tätä itselleni vai toisten takia. Mikä on unelmani motiivi. Viekö se minua eteenpäin. Olen tuntenut lenkeillä epäonnistumisen tunteita ja olen halveksinut itseäni. Olen ollut hämmentynyt. En halua puhua itselleni niin. 

Viime viikolla koetin juosta poluilla, kävin esitestaamassa suunnittelemaani yhteislenkkiä. Siitä ei tullut yhtääään mitään. Askel ei noussut lainkaan ja päädyin kävelemään. Sätin itseäni. Minä muka polkujuoksulenkin vetäjä, joka ei saa edes juurakosta jalkaa nousemaan. Tulin kotiin suivaantuneena, vaihdoin lenkkarit jalkaan, laitoin napit korviin ja painelin lenkille. Yhtäkkiä tunsin endorfiinien virtaavan, askeleen vievän eteenpäin, tasainen rytmi, tämä hetki. Tulin kotiin hymy huulilla, tätä tunnetta olin niin kaivannut. 



Tänään oli vuorossa ohjausvuoroni, samaisella reitillä edelleen. Yhtäkkiä matkaan lähtiessäni tunsin olevani taas elossa, askel nousi, jalat löysivät paikkansa juurakoissa ja kivikoissa. Mitä ihmettä, sama reitti, sama nainen. Ja täysin eri fiilis. Hymyilytti. Ihana juoksu. Ihana juoksuflow. Ehkä nämä askeleet kuitenkin vievät lähemmäksi unelmiani, joita yhä juoksun sarallakin on. 

Se miksi kirjoitan näitä ajatuksia johtuu siitä, että olen yleensä kirjoittanut juoksueuforiasta. Nyt olen kohdannut myös sitä, ettei se aina ole sitä. Olen puhunut hyväksyvästi keholleni ja nyt olen saanut sen kiinni halveksunnasta. Olen ollut positiivinen ja nyt joutunut kohtaamaan negatiivisia tunteitani. Olen ollut hämilläni. Mutta minä uskon, että tämä on osa matkaa, kohti uusia unelmia.



Ja lopuksi, tämä kesä on tarjonnut meille kyllä silkkaa hunajaa, lämpöä, aurinkoa, virvoittavia vesiä ja luonnon lumoavaa kauneutta. Unelmointi kannattaa. Mutta tässäkin näin, on hyvä nyt. 

Ihanan rentouttavaa kesää ja inspiroivia ajatuksia! Olisi muuten ihana kuulla teistä, kommentit hiljenneet miltei tyystin. Ei tosin ihme, sillä kesä tarjoaa nyt parastaan. Nautitaan tästä.
 

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus! Itsekin olen muutamaan kertaan ennakoinut, että jostain tulisi "the vuosi", mutta vaivat tai muun elämän murheet ovatkin sotkeneet. Mutta on tullut elämyksiä, juoksutapahtumia, lenkkejä, päiviä, viikkoja ja kuukausia, jotka ovat yllättäneet, joista on löytynyt se flow ja fiilis. Jälkeenpäin katsottuna vuosi onkin voinut olla hieno ja elämyksellinen, mutta eri tavalla kuin olin ajatellut.

    Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti