Tämä hetki, nyt. Kiitollisuus.

Lukeuduin niihin, jotka hihkuvat kevään jokaisesta vaiheesta. On vain niin ihanaa, kun luonto herää eloon. Iloitsen leskenlehdistä ja vihertävästä nurmikosta. Kuuntelen haltioissani lintujen kevätkonserttia ja nautin kevään tuoksusta. Hymyilen kilpaa auringon kanssa. 

Oi kevät - miten ihana oletkaan. 

Aivan ihastuttavien kevätsäiden lisäksi olen iloinnut siitä, miten nyt on paljon helpompi hengittää. 
Alkuvuoden piinaava stressi on helpottanut. Merkittävin syy tälle on se, että asetin asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus herkästi ajatukset alkavat vain pyörimään kehää, eikä niille saa loppua. On tärkeää välillä pysähtyä. Lueskelin duunitorin juttua itsensä johtamisesta, jossa mainittiin itsensä johtamisen olevan tiedostamista. Siitä mihin käytämme energiamme ja millaisia valintoja teemme. Meidän tulee tiedostaa tavallisia ajatusmalleja ja niiden juurisyitä, ja joskus se edellyttää myös muutosta kuinka asioihin suhtautuu. On tärkeää tunnistaa omat vahvuudet ja heikkoudet. Myös hyväksyä ne puitteet, joihin voi vaikuttaa ja joihin ei.
 
Juuri näitä asioita pohdin myös mm. Lapin lomallani. Sain etääntyä kaikista asioista ja pohtia elämää, asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Teki niin hyvää. Yhä tärkeämpää on kuitenkin se, että tämänkaltaisia pysähdyshetkiä pystyy pitämään myös arjen lomassa. Pelkästään lomiin turvautuminen ei ole paras vaihtoehto. On syytä pysähtyä stressaavien ajanjaksojen keskellä ja pohtia niitä syitä, miksi asiat niin kovin kuormittavat. Tarvitseeko muuttaa suhtautumista vai tehdä toisenlaisia valintoja oman hyvinvointinsa eteen. 

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
-Reinhold  Niebuhr-




Keventynein mielin kuljen kohti kesää, hymyssä suin ja onnellisena. 
Kiitollinen juuri tästä hetkestä. On niin lukuisia syitä olla kiitollinen! 

"Tänään syntyi kevät.

Meri suuteli rantansa jäättömiksi.
Lokit ovat siipensä pesseet
kaukaisten karien keskellä.
Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa.
Joku on vetäisyyt sinistä verkaa sijaan.
Lounatuuli on oppinut puhumaan 
ja tuo viestejä ihmisille.

Repäise auki mielesi akkunat
joihin pahantuulen hämähäkki
talvisaikaan kutoi verkkojaan.
Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen 
ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä
lokkiparven parissa.

Anna sen lentää levottomin siivin
kurkien keralla kauas kattojen yli
jonnekin, toiseen maailmaan,
vainioille, jotka odottavat, 
korpeen, jossa elämä herää. 

Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset 
tervehtimään kevättä
joka tänään syntyi
luonnon sydämessä, auringon säteissä
ja ihmisessä."
-Uuno Kailas

Oi näitä ihastuttavia runoja. 
Ihanaa viikonloppua! Nautitaan tästä hetkestä. <3

Kommentit