Heiii pitkästä aikaa, endorfiinihuuruiset terveiset täältä kotisohvalta!
Juoksin viime lauantaina elämäni toisen ultramaratonin, joka oli ihan huikea elämys! Miten kiitollinen voikaan olla, että tämä elämäntapa-liikkuminen ja polkujuoksuhörhöily on luonut niin vahvan pohjan, että voin lähteä extempore-ultramaratonille ja selvitä siitä hyvin. Osallistuin siis viime lauantaina järjestettyyn uuteen MRM-polkujuoksutapahtumaan Mäntyharjulla. Olin pisimmällä (75km) matkalla, jossa juostiin Repovedelle ja takaisin. Olen tästä puhunut jo vuosia, että haluaisin juosta Mäntyharjulta Repovedelle, tosin silloin en ajatellut juoksevani vielä takaisinkin. ;) Huomasin muutama viikko sitten kyseisen tapahtuman, ja siitä jäi ajatus mielen päälle kutkuttelemaan. Edeltävällä viikolla jo pohdin lähtemistä, mutta vasta muutama päivä ennen kisaa tein päätöksen ja ilmoittauduin mukaan. Ilmoittautumisen jälkeen laskeutui rauha ja pystyin fokusoitumaan juoksuun. Mieli oli levollinen, mutta ihanan innostunut. Oli jotenkin huikean hienoa päästä juoksemaan kotipoluille.
Juoksin viime lauantaina elämäni toisen ultramaratonin, joka oli ihan huikea elämys! Miten kiitollinen voikaan olla, että tämä elämäntapa-liikkuminen ja polkujuoksuhörhöily on luonut niin vahvan pohjan, että voin lähteä extempore-ultramaratonille ja selvitä siitä hyvin. Osallistuin siis viime lauantaina järjestettyyn uuteen MRM-polkujuoksutapahtumaan Mäntyharjulla. Olin pisimmällä (75km) matkalla, jossa juostiin Repovedelle ja takaisin. Olen tästä puhunut jo vuosia, että haluaisin juosta Mäntyharjulta Repovedelle, tosin silloin en ajatellut juoksevani vielä takaisinkin. ;) Huomasin muutama viikko sitten kyseisen tapahtuman, ja siitä jäi ajatus mielen päälle kutkuttelemaan. Edeltävällä viikolla jo pohdin lähtemistä, mutta vasta muutama päivä ennen kisaa tein päätöksen ja ilmoittauduin mukaan. Ilmoittautumisen jälkeen laskeutui rauha ja pystyin fokusoitumaan juoksuun. Mieli oli levollinen, mutta ihanan innostunut. Oli jotenkin huikean hienoa päästä juoksemaan kotipoluille.
Lähtö oli lauantaina klo 8 ja saavuin lähtöalueella puolisen tuntia ennen starttia. Aamu oli aurinkoinen, mutta varsin viileä. Meitä oli lähdössä pitkälle matkalle varsin pieni joukko, 11 juoksijaa, ja vain kaksi naista. Minua hymyilytti. Oli jotenkin ihana olla tässä ensimmäisessä kisassa mukana. Ajattelin jo etukäteen, että tästä tulisi yksinäinen, oma juoksuni. Päätin lähteä heti alusta lähtien juoksemaan rentoa ja hyvältä tuntuvaa vauhtia, ilman himmailua. Ajattelin, että kerrankin en jää säästelemään vaan luotan siihen, että kyllä se askel kantaa. Jos ei yhtä nopeasti loppuun asti, niin sitten vaikka askel kerrallaan. Miten upeaa olikaan juosta! Alku meni täysin juoksuflow:ssa nauttien upeista poluista, aamuauringosta ja huikeista maisemista. Hämmästelin kerta toisen jälkeen miten kaunista minun lapsuusmaisemissa onkaan. Tunsin suurta ylpeyttä juuristani.
Olin tehnyt etukäteen suunnitelman energian ottamisesta ja kirjannut sen jopa ylös. Tosin järjestäjän puolesta olikin tullut muutos suunnitelmiin ja siihen, missä huoltopisteellä dropbag sijaitsikaan. Muutos oli kyllä fiksu, jotta dropbagia pystyisi hyödyntämään kahdessa huoltopisteessä (22 km ja 52km kohdalla), mutta oma suunnitelmani meni roskakoriin tämän muutoksen myötä. Kerrankin kun olin miettinyt sen jo etukäteen :D Aikomukseni oli ottaa kuitenkin säännöllisesti energiaa ja pitää huolta riittävästä nesteen juomisesta, joka minulla on usein ollut ongelmana.
Kokonaisuudessaan juoksu sujui vallan mainiosti reippaasti yli maratonin, kunnes alkoi vaikeampi vaihe. Vatsavaivat yllättivät jälleen kerran ja jouduin käymään kaksi kertaa puskassa. Alkoi olla etova olo, eikä oikein mikään energia tuntunut uppoavan. 52 km huoltopisteellä ei olo ollut kovin hehkeä, eikä juuri mikään maistunut. Täytin pullot ja nappasin mukaani evästä huoltopisteeltä ja lähdin suht nopeasti siitä etenemään, kun ei oikein juuri mikään uponnut. Koetin matkalla kuitenkin jotain syödä, jotta saisin energiatason kohenemaan. 52km-65km oli selkeästi heikoin vaihe, ja siellä juttelin itselleni (ääneen) "Satu, nyt on sinulla tämä huono hetki, mutta se menee ohi. Sinä päätät, milloin juokset - ei sinun mieli." Kertaalleen mätkähdin kunnolla kumoon, jonka jälkeen pysähdyin ottamaan energiaa. Ymmärsin, että nyt on saatava energiatasoja nousemaan, jotta askel alkaa nousta korkeammalle kuin kivet ja juurakot. Takaani tuli huoltopisteillä samoihin aikoihin kulkenut miesjuoksija, joka lensi lentävällä askeleella ohitseni. Aika masentava fiilis, kun näkee toisen selän kaikkovan varsin rennon näköisellä askeleella. Olin napannut huoltopisteeltä mukaani puurosmoothiet, jotka osottautui lopulta tosi toimivaksi. Energiat alkoivat nousemaan, vatsavaivat ja etova olo poistui. Ja mielen mustat hetketkin oli nujerrettu. Voittohetkiä näissä pitkissä matkoissa!
Huvittavaa muuten näissä reissussa on, kun yrittää alkaa laskea jäljellä olevia kilometrejä. Huvittaa joka kerta, kun ei osaa laskea yksinkertaisia päässälaskuja. Parempi oli siis vain tälläkin kertaa keskittyä pistämään töppöstä toisen eteen ja luottaa, että kyllä ne kilometrit vähenee - aikanaan. Täytyy myöntää, että aika pitkältä pätkältä ne viimeiset kymmenet kilometrit tuntui yksin taivaltaessa. Ja pohdin myös, että on se Karhunkierroksen 166 km kyllä ihan hiton pitkä matka!!
Tsemppasin itseäni ajatuksella, että reissun lopussa minulla olisi kannustajia odottamassa. Sain siitä tosi paljon voimaa. Ihana kannustaja olikin viimeisellä huoltopisteellä odottamassa ja sain sparraajan loppukilometreille seurakseni. Pääsääntöisesti juoksin yksin, joten kyllähän tämä reissu oli myös omanlainen osoitus sitkeästä luonteesta, joka viihtyy myös omissa oloissaan.Mutta miten ihanaa oli saada loppukilometreille sparraaja mukaan. Oli myös ilahduttavaa loppukilometreillä nähdä sen nopeasti minut ohittaneen miehen selkä, ja iloita siitä että taisin tosiaan saada loppuun vielä uuden voiman ja saavutin selän miltei kiinni! :)
Viimeinen kilometri |
Maaliin tullessa olo oli todella kiitollinen! Näin isän ja äitin kävelevän minua vastaan ja riensin heidän luokseen, eikä siinä hetkessä voinut muuta kuin purskahtaa itkuun. Vanhempani oli hieman hätääntyneet, mistä oli kyse. Ei minulla ollut mitään hätää, olin vain niin onnellinen siitä, että juoksin upean juoksun, ja pääsin isän ja äidin halaukseen maaliin tullessa. Näihin hetkiin liittyy lukuisia tunteita, eikä niitä voi edes selittää. Oli vain jotenkin erityisen ihanaa, kun omat vanhemmat oli vastassa. he ovat aina uskoneet minuun, kannustanut ja tsempannut. Ja se on kantanut pitkälle, tällä kertaa ihan kirjaimellisestikin. ;)
Jos ensimmäisen ultramaratonin jälkeen oli hieman hämmentynyt olo, ei sitä tällä kertaa ollut. Olen jotenkin niin kiitollinen siitä, että rakkaus luontoon on liikuttanut minua vuosien ajan. Tämä vuosi on ollut myös yksi huikeimmista. Tämä oma harrastus ja luontohihhulointi on ihan mahtavaa, kaikki se touhu mäessä, metsässä ja vuorilla on vahvistaneet kroppaa ja mieltä. Nyt vain tunnen syvää kiitollisuutta! Tämä on IHANAA!
Ultramaraton 75km / 9:28h,
Väliajat: 7km 38:57, 22km 2:22:57 35 km:4:37
Kokonaissijoitus: 4/11, naisissa 1/2.
Jos ensimmäisen ultramaratonin jälkeen oli hieman hämmentynyt olo, ei sitä tällä kertaa ollut. Olen jotenkin niin kiitollinen siitä, että rakkaus luontoon on liikuttanut minua vuosien ajan. Tämä vuosi on ollut myös yksi huikeimmista. Tämä oma harrastus ja luontohihhulointi on ihan mahtavaa, kaikki se touhu mäessä, metsässä ja vuorilla on vahvistaneet kroppaa ja mieltä. Nyt vain tunnen syvää kiitollisuutta! Tämä on IHANAA!
Ultramaraton 75km / 9:28h,
Väliajat: 7km 38:57, 22km 2:22:57 35 km:4:37
Kokonaissijoitus: 4/11, naisissa 1/2.
Wau, ihan meni kylmät väreet tätä lukiessa. Hieno kisaraportti ja juoksu!
VastaaPoistaKiitos Anne! Oli kyllä huippu juoksu kaikinpuolien. :)
PoistaWau, mikä suoritus! Ja hieno kisaraportti. Kuva sinusta vanhempiesi kanssa on ihana! <3
VastaaPoistaKiitos Jonna! Parasta tässä kyllä oli, kun vanhemmat oli maalissa vastaanottamassa ja kannustivat kunnolla kotisohvallakin :)
PoistaHieno suoritus! On se maaliviivan ylitys aina hienoa :) Mulla on kolme maratonia takana, kyllä siinä aina tulee itku kun soittaa äidille että jee mä pääsin maaliin... Montakohan pitäisi olla että selviäisi ilman kyyneliä? :)
VastaaPoistaKiito Henna. Tunteet kuuluu lajiin ja se onkin ihan parasta! Kyllähän näiden tempausten jälkeen tulee myös syvä kiitollisuus terveydestä ja siitä, että pystyy. <3
Poista