Elämän prosessointia - uutta tavallista arkea kohden

Tässä uudessa elämänajassa, poikkeustilanteessa on luonnollista käydä läpi tavanomaisen kriisin erilaisia vaiheita. Mieli totutusti reagoi tilanteeseen hämmentävästi. Mistä oikein kyse? Mitä ihmettä nyt tapahtuu? Miten tämä vaikuttaa minuun? Ei tämä ole totta. On myös normaalia, että tilanteen kieltää ja voi ajatella ettei tämä koske minua. Alkuvaiheeseen liittyy paljon kysymyksiä ja epätietoisuutta. Ymmärrys kokonaisuudesta rakentuu pienistä tiedon jyväsistä, eikä kaikkiin kysymyksiin edes löydy vastauksia. Parin viikon ajan niin Suomi kuin koko maailma on ollut niin ison myllerryksen alla ettei ihmekään, että olo on hämmentynyt. On normaalia, että tilanteeseen liittyy erilaisia tunteita ja että ihmiset reagoivat tilanteeseen eri tavoin.

 Nyt aikaa on kulunut hetki ja tietoa alkaa olla jo hivenen enemmän. Hallitus on  tehnyt linjauksia ja ratkaisuja epidemian hillitsemiseksi. Olemme uuden tilanteen äärellä, elämme erilaista elämää nyt kuin muutama viikko sitten. Edelleen on lukuisia kysymyksiä, joihin saa vastaukset jälkikäteen. Vasta tämän kaiken jälkeen varmasti tiedämme, miten tämä pandemia on vaikuttanut koko maailmassa, Suomessa kuin kullekin yksilönä.

Tunnistan itsessäni kriisin käsittelyyn kuuluvat normaalit vaiheet. Alun epäuskoisuus on jäsentynyt jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi, ja nyt alkaa sopeutumisen vaihe. Miten minä toimin nyt tässä muuttuneessa elämäntilanteessa? 

Olen näiden viikkojen aikana ehtinyt kantaa maailman murheita mukanani, lukenut uutisia,  pohtinut taloudelliseen ahdinkoon joutuvia, miettinyt miten tämä näyttäytyy omassa työssäni terveydenhuollon ammattilaisena. Miten riskiryhmään kuuluvat vanhempani pärjäävät? Miten yksin elävät ihmiset selviävät tästä "eristäytymisestä"? Saatika yksinäiset jo valmiiiksi erakoituneet.  Monta murhetta, jotka kuormittavat mieltä.

Tässä ajassa korostetaan sitä, että välitetään toisistamme. Äärimmäisen tärkeä asia ja sillä, että noudatamme viranomaisten suosituksia, kannamme oman kortemme yhteiseen hyvään. Kaikki toimet tähtäävät siihen, että  saisimme hillittyä epidemiaa ja meidän terveydenhuollon kapasiteetti kestäisi. Yhtä tärkeää tässä ajassa on kuitenkin keskittyä omaan hyvinvointiin. Ajatella myös minä-ja perhekeskeisesti. Miten tämä poikkeusolo vaikuttaa minuun. Millaiseksi minä rakennan nyt oman arkeni suhteessa elämäntilanteeseeni.

Voisimme hukkua murheiden alle, jos tänä aikana kantaisimme kaikki murheet mukanamme, mitä tähän tilanteeseen liittyy. Siksi kirjoitan tästä "minä-keskeisyydestä", jolla en suinkaan tarkoita sitä, että pitäisi olla välinpitämätön tai ei noudattaisi viranomaisten suosituksia. Päinvastoin, tarkoitan tällä sitä, että kunkin tulee yksilönä pohtia, miten tässä muuttuneessa poikkeustilanteessa, jossa meidän elämää ohjaa tietyt suositukset, rajoitukset ja jopa kiellot, toimitaan. Elämämme on muuttunut. Arjen peruspalikat pitää asetella uudelleen.

Maaret Kallio omissa instagram-postauksissaan kirjoitti osuvasti siitä, kuinka meidän on tärkeä miettiä, mihin voin nyt vaikuttaa. Mikä kaikki jatkuu ennallaan? Mitä arkista ja tavallista voin vahvistaa, jotta turvallisuuden tunne voimistuu keikuttavasta tilanteesta huolimatta? 

On tärkeää alkaa nyt pikkuhiljaa juurtua uuteen arkeen. Luotettava siihen, että aurinko nousee ja laskee kaikesta huolimatta. Annetaan edelleen lupa kaikille niille tunteille, mitä tilanne aiheuttaa. Ei jäädä kuitenkaan liian pitkäksi aikaa niihin kiinni. Haetaan apua, mikäli koetaan omien voimavarojen ylittyvän. On aivan selvää, että mieli on koetuksella kaiken keskellä, eritoten huomioiden että monella meistä on elämässä myös muita kuormittavia tekijöitä, joiden keskellä on elänyt. 

Uskalletaan kuitenkin edelleen unelmoida ja haaveilla, ja ottaa askeleita kohti unelmiaan. Mutta nyt, askel kerrallaan, pikkuhiljaa, kärsivällisesti kulkien. Otetaan tämä myös oppimatkana. Mitä kaikkea tämänkaltaisesta opimme? Pysähdymmekö yhä paremmin omien arvojen äärelle?

Lomaviikkoni tuli hyvään saumaan. Tämän alun epätietoisuuden ja mediamylläkän jälkeen oli rauhassa aikaa asetella ajatuksia, jäsentää kokonaisuutta ja miettiä, millainen on minun tavallinen arki nyt seuraavien kuukausien aikana.

Olin suunnittelut lähteväni Lappiin lomalla, mutta luonnollisesti peruin suunnitelmani. Retkeilin lähiseudulla ja liikuin lähiluonnossa. Löysin Kuopiostakin lukuisia uusia paikkoja, missä voi virkistyä. Tein kaksi päiväretkeä lähiseudun kansallispuistoihin, jotka ovat miltei samalla etäisyydellä Kuopiosta. Toisesta löysin miltei kesän, toisesta vielä täydellisen talven.

Etelä-Konneveden kansallispuistossa oli kevät jo todella paljon edemmällä. 

Kun vastaavasti Tiilikkajärven kansallispuistossa oli vielä ihan talvi. 

 

Helppo tie tämä ei ole nyt meille kellekään. Mutta me selviämme tästä, yhdessä.

Iloa ja hymyä päivääsi!