Treeniviikkokatsaus

Ajattelinpa pitkästä aikaa kirjoitella tämän viikon liikkumisista, ja vähän kertoa millaisia suuntaviivoja treenaamisessa tällä hetkellä on. Punttikipinä iski minuun syksyn tullen ja elokuussa liityin kuntosalille jäseneksi. Nyt olen sitten parisen kuukautta käynyt säännöllisesti salilla kaksi tai kolme kertaa viikossa. Kuntosalin sijainti on lähellä työpaikkaani, joten olen alkanut harrastamaan aamusaleilua ennen töihin menoa. Vaikka herätys vähän ennen kuutta ei tunnu kovin huikealle idealle, on se silti kyllä kannattanut. Treenin jälkeen on loisto fiilis lähteä työntouhuun. Tällä viikolla tosin lomailin vielä alkuviikon, joten varhaisia herätyksiä ei tullut tähän viikkoon kuin kerran.

Maanantaina menin salille vasta aamupäivän tienoilla. Tein tuolloin salilla pitkästä aikaa kunnon jalkatreenin, joka tuntui kyllä jaloissa koko viikon.  Ohjelmassani oli tuolloin takakyykkyä, maastavetoa, askelkyykkyä, jalkaprässiä, reiden lähennystä/loitonnus ja loppuun vielä saksihyppyjä laudalle. Sanonpahan vain, että kyllä oli jalat vetelät tuon treenin jälkeen. 

Tiistaina palauttelin jalkoja vajaan tunnin mittaisella kävelylenkillä. Keskiviikkona aamupäivällä oli puolestaan vuorossa ylävartalopainotteisen salitreenin vuoro, jossa pääpaino oli selkä/ojentajat/hauis-liikkeissä + loppuun tein erilaisia vatsalihasliikkeitä. Illalla kävimme mieheni kanssa vielä juoksemassa pikkuisen puoli tuntia kestävän juoksulenkin raikkaassa syysilmassa. Ihanaa, kun puolimaratonhaasteen myötä mies on todennut juoksun olevan varsin kiva harrastus ja saan hänestä kerran viikossa juoksuseuraa. 

Torstaina oli lepopäivän vuoro, ja perjantaina sitten tämä perinteinen aamuherätys salille. Tällöin oli rinta+olkapää-treenin vuoro. Treenin päätteeksi tein myös "satasen treenin", eli 25 kertaa tiettyä liikettä x 4. Itse toteutin treenin patterina, liikkeet olivat seuraavat: etuheilautus kahvakuulalla, sivuhypyt, hoover-asennossa läpsyt toiselle puolelle + thruster. Tämänkaltainen tehosetti loppuun saa mukavasti hien virtaamaan voimapainoitteisen alkutreenin jälkeen. 

Lauantaina kävin rennolla kävelyllä ennen yövuoroa ja sunnuntaina oli vuorossa koomapäivän jälkeinen kropan herättely juoksulenkillä. Juoksin syyssateessa 9 kilometrin lenkin. 

Treeniviikkoni näytti siis tältä:
Maanantai: Jalkatreeni 1 h
Tiistai: Kävelylenkki 1 h
Keskiviikko: Ylävartalotreeni 1 h + Illalla 30 min juoksua
Torstai: Lepo
Perjantai: Ylävartalotreeni 1 h
Lauantai: Rento kävely 30 min
Sunnuntaina: Juoksu 9 km 50min
Salitreenejä pyrin tekemään nyt jatkossakin kolmisen kertaa viikossa, ja muuta sitten vähän tilanteen mukaan. Juoksu edelleen on ykköslaji, mutta salitreenistä on saanut myös nyt erityistä kipinää ja siitä kyllä nauttii.:)  Hirvittävän hankalaa oli keksiä tähän postaukseen liittyviä kuvia, jotenka tässä yksi kuva Tiilikkajärven reissultamme kesältä. Treenaamisen jälkeen on yleensä tämmöinen huikee fiilis:)


 Minkäslainen treeniviikko teillä oli? Tykkäättekö lukea toisten treenailuista? Kiinnostaako tämänkaltaiset postaukset?

Kommentit

  1. Olipa kiva lukea sun treenailuista pitkästä aikaa! Ja hyvän salikipinän oot saanut aikaan, go Satu! Muutenkin kuulostaa kivan tasapainoiselta ja monipuoliselta sun treeniviikko! :) Mun viime viikko sisälsi kävelyä (47km) ja yhden lihaskuntotreenin painottuen ylävartaloon..olin vähän laiska heiluttelemaan käsipainoja viime viikolla, mutta koitan tsempata tällä viikolla! ;) Käveltyä tulee varmasti paljon myös tällä viikolla! Raskaammat treenit odottelee täällä vielä, mutta ihanaa, että edes pystyy liikkumaan, tekee niin hyvää! Ihanaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joops, kyllä se salikipinä iskee usein näin syksyisin. Ja olen toki huomannut hyvästä lihaskuntoharjoittelusta hyötyä myös juoksuunkin:) Monipuolisena yritän treenailut pitääkin!:) On ollut ihailtavaa seurata sun reippailua raskaana ollessa, ihanaa että olet pystynyt liikkumaan näinkin hyvin. Aurinkoista viikkoa myös sinne Karkki!:)

      Poista
  2. Makeeta kuulla että aamusaleilu maistuu! Mä olen ollut jo useamman vuoden sitä mieltä että kuntosalilla käynti nimenomaan aamuisin on parasta, siitä saa niin ison energiapiikin koko päivään että ei enää osaisi vaihtaa ajankohtaa :) Toki kun kello soi 5:30 niin mietin melkein joka kerta että onko tässä mitään järkeä, heh, mutta niin se mieli vaan muuttuu kun pääsee salille asti.

    Sun treenailut kuulostaa tosi hyvältä ja monipuolisilta. Kolme salitreeniä viikossa on jo tosi hyvin! Mulla jää aina kahteen kertaan per viikko, mutta jääpähän sitten aikaa muillekin liikunnoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllähän siinä aamussa on jotakin. On myös kivaa, kun sali on varsin hiljainen aivan aamutuimaan niin saa tehdä rauhassa omaa treeniä. Usein on vain pari tyyppiä salilla.. En oikein pidä ihmispaljoudesta:) Tsempit sullekin aamusaleiluun ja muihinkin liikkumisiin!:)

      Poista
  3. Hyvä treenipöhinä siellä päällä, go Satu ;) Mä tykkään lukea tällaisia postauksia, jos niissä on jotain muutakin kuin listauksia. Vähän purettu auki treeniä tai tuntemuksia selostettu. Mun viime viikko oli toooodella suunnistuspainotteinen. Kävin kolme kertaa suunnistamista, joista kaksi pimeällä.. hurjaa ja hurjan hauskaa ;) Tein mä vähän muutakin, mutta siinä pääpaino viime viikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jejeiij:) Tuo suunnistustouhu kuulostaa niin mahtavalta! Joskus minäkin vielä otan kartan käteen ja opettelen suunnistamaan:) Aurinkoista (treeni)viikkoa sinnekin! Nautiskellaan raikkaasta syysilmasta. <3

      Poista
  4. Mustakin tällasia on kiva lukea, kun vähän avataan sanallisesti fiiliksiä niiden treenitilastojen takaa! Huippu tuo sun sali-innostus ja voin samaistua täysin (paitsi aamusaleihin, sillä en pysty siihen, vaikka oon yrittänytkin :P) En oo ehkä koskaan ennen ollut niin motivoitunut salitreenistä kuin juuri nyt! Sitä se hyvä ohjelma teettää :) Hei ois joskus kiva lukea tarkempaakin sisältöä sun salitreenistä joko täällä blogissa tai vaikka meilitse! Mukavaa viikon jatkoa sinne ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamu on mulle parasta aikaa liikkua, joten edes aikaiset herätykset ei tunnu niiiin pahalle ;) Vaikkakin tänään meinasin kävellä päin seiniä ennen kuutta, kun nousin samantien ylös kellon soitosta. :p Salitreeni on kyllä mukavaa, etenkin aamuisin juuri siksi että sali on niin tyhjä. :p Mutta joo, mä voisin laittaa vaikka sulle spostia. tuntuu jotenkin vieraalta kertoa siitä blogissa, joten laittelen sulle privaviestiä kunhan ennätän:)

      Poista

Lähetä kommentti