keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Alkuvuoden kooste liikkumisistani

Selailin tänään perinteistä alkuvuoden liikuntapäiväkirjaani, johon rustailen ylös liikkumisiani. Tarkoituksena ei ole kovin tarkkaa tilastoa ylläpitää, vaan ihan vain mielenkiinnosta kirjoittelen ylös millaisia liikuntaviikkoja onkaan tullut tehtyä. Samaan vihkoseen kirjoittelen ylös myös mahdolliset kiputilat taikka sairastumiset.. Näin kevätauringon kuumottaessa lenkkipoluilla olin jo tyystin unohtanut ne tammikuun paukkupakkaset.

Tammikuun liikkumiset koostui kotikahvakuulailusta, spinningistä, sählystä, kävelylenkeistä, juoksusta ja parista uintikerrasta. Tammikuun treenailut oli siis varsin monipuolista ja tuli juostua pari pitkääkin juoksulenkkiä, vuoden ensimmäisenä päivänä 22km ja puolestaan tammikuun lopulla 25 km. Yhteensä juoksukilometrejä kertyi 106 km. Keskimäärin liikuin tammikuussa kolme - viisi kertaa viikossa, ja tammikuun sain treenailla täysin terveenä. 

Tammikuussa  

 Nautiskelin juoksusta myös paukkupakkasilla - sää ei ole este.


Korkkasin Malminkartanon portaat polkujuoksulenkin päätteeksi

Nautin kauniista aurinkoisista talvipäivistä
Helmikuussa minua vaivasi talviflunssa, joka hillitsi menoa helmikuun ensimmäisen viikon, mutta tervehtymisen jälkeen liikkuminen jatkui aikalailla samankaltaisesti mitä tammikuussa. Kahvakuulailua, juoksua, kävelylenkkejä, uintia, salitreeniä ja kertaalleen sählyä ja spinningiä. Helmikuun ensimmäinen viikko meni flunssassa, jolloin vain kevyesti kävelin. Muutoin keskimmäisillä viikoilla liikuin 5-6 kertaa viikossa, viimeisellä viikolla kolmesti. Helmikuussa juoksin yhden pitkän juoksulenkin 20km, ja yhteensä juoksukilometrejä kertyi 68km. 

Helmikuussa 

Sain Kuopioon seurakseni mahtavaa ulkoiluseuraa Hannasta ja Tiinasta


Tehtiin Puijon portaissa mainio porrastreeni

Maaliskuussa tapahtui juoksuhurahdus. Siinä missä tammi-ja helmikuu oli varsin monipuolinen, alkoi maaliskuun liikkumiset toistamaan itseään. Viikko toisensa jälkeen näkyy juoksu,juoksu,juoksu. Voisi lienee siis epäillä, että kevätaurinko sai juoksujalat sen verran innostumaan ettei ole juuri muu houkutellut. Onneksi sentään maaliskuustakin löytyy edes muutama lihaskuntotreeni ja pari uintikertaa, jotta ei nyt ihan tyystin ole juoksuksi mennyt. Avoimien ovien päivinä liikuntakeskuksessa kävin myös pitkästä aikaa bodypumpissa ja bodycompatissa verestelemässä ryhmäliikuntamuistoja. Mutta kyllähän se juoksu ja ulkoilu on erittäin isossa osassa maaliskuun menoa. Ja siitä kertonee myös juoksukilometrit, joita kertyi maaliskuulta 163 km. Juoksun lisäksi metsässä on viihdytty myös patikoiden ja lumikenkäillen. Maaliskuussa on nautittu siis iso annos ulkoilmaenergiaa ja se itseasiassa vähän poskipäissä taitaakin näkyä kevätauringon aikaansaamana rusketuksena. Myös maaliskuun sain ulkoilla täysin terveenä ja ilman kolotuksia, joista olen varsin kiitollinen..

 Maaliskuussa

 Retkeilin Repovedellä 



Nautiskelin hankiaisista kevätauringossa 
 
Ihastelin metsän harmautta Pisan luonnonsuojelualueella 
 


Nautiskelin sulista teistä ja keräsin ilokilometrejä 
 

Lumikenkäilin koko päivän Tahkon mäissä ja metsissä huippujengin kanssa.





 Ja hämmästelin lukuisia kertoja iltalenkillä auringonlaskua, joka värjää taivaan niin kauniiksi. 


Aikamoisen hienoja muistoja on jo nyt kertynyt ulkoillessa ja urheillessa. 
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää.  

Huhtikuussa toivon käyväni vähän useammin puntilla, jotta ei voimatasot häviä kokonaan lenkkipoluille.. ja odotan kyllä malttamattoma myös lumien sulamista, jotta pääsee kunnolla polkujuoksun pariin. :) 

Mitenkäs teidän liikkumiset ovat sujuneet alkuvuonna ja millaisia haaveita on nyt loppukevääseen ja alkukesälle? (Aikamoista, että voi jo alkaa puhumaan kesästä..huhhei) :) 


12 kommenttia:

  1. Olipa kiva koontipostaus! Taidanpa apinoida idean jo tänään :) Mulla on ehkä ollu alkuvuosi vähemmän liikunnallinen kuin toivois, mutta ehkäpä vois kirjoittaa blogiin rehellisesti myös siitä :D Tosi kivoja kuvia ja tunnelmia tässä. Aistii, että olet sellainen elämyksellinen liikkuja :) Kiva, että olen saanut olla myös muutamassa liikuntahetkessä sun mukana! Kyllä ne lumet pian sulaa ja pääset poluille kirmaamaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiina kommentistasi, ja totta turiset, elämysliikkuja kuvaa minua erityisen hyvin, ja sellaisena myös haluan nyt pysyä. :) Jään mielenkiinnolla odottelemaan myös sinun vastaavanlaista postaustasi, ja rehellistä nimenomaan. Muistan että vuosi sitten minulla oli ajatuksena tehdä varsin tiukkaa treeniä, kunnes pian huomasin ettei sellainen tavoitteellisuus ollut mitenkään mahdollista siinä elämäntilanteessa. Välillä siis liikkuminen on täälläkin päässä vähemmässä roolissa.. Mutta oli kyllä kiva selailla alkuvuoden liikkumisia ihan muutenkin ja muistella mitä kaikkea on jo ennättänyt harrastella. Hitusen on punttikärpänen nostanut taas päätään, eikä ihme kun koko maaliskuu meni juostessa ;)

      Tämän vuoden ykkösjuttuihin on lukeutunut kyllä teidän reissu tänne Kuopioon ja treeni puijonportaissa. <3

      Oikein mukavaa viikonloppua Tiina!:)

      Poista
  2. Ihania kuvia! :) No, alkuvuodesta olen juossut ja loppuvuoden ajattelin juosta myös. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah :) Siellä yks juoksuun täysin hurahtanut, eikä se lainkaan väärin ole! Keveitä askelia ja iloista mieltä lenkkipoluille!!:)

      Poista
  3. Mäkin taidan apinoida sua! Ei oikein jaksanut enää niitä viikon liikunnat -postauksia tehdä, mutta vuosineljänneksen
    liikunnat vois ollakin kivaa :D.

    Ihan huippuinspiroivia muuten noi sun lumikenkäilykuvat :). En oo koskaan kokeillut, mutta joskus aion :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annapa mennä vain! Oli kiva koostaa tämmönen vuosineljännes, voi sitten myöhemmin palata tarkastelemaan koko vuoden meininkiä. Jään odottelemaan sun versiota!:)

      Mutta joooh! Lumikenkäily oli kyllä ihan huippukivaa, ja toki meillä sääkin oli aivan täydellinen!:) Suosittelen kokeilemaan, tosin voi olla että tätä tahtia lumien sulaessa voi jäädä lumikenkäilyt ensi vuoteen:)

      Poista
  4. Kiva postaus!! :) Täällä on alkuvuoden aikana palattu liikunnan pariin, aloitettu juoksu ja nyt päästy ihan kivaan noin kolmen juoksukerran + muutaman lihaskuntotreenin viikkorytmiin. Luulen, että tällä rytmillä mennään nyt ainakin jonkun aikaa, kun juoksutapahtumat lähestyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, on ollut kyllä hieno seurata sun paluuta takaisin juoksun ja treenien pariin! Tuo rytmi kuulostaa erittäin hyvältä, ja itsekin voisin samanlaista ajatella. Lihaskuntotreenausta ei kannata unohtaa, vaikka kuinka polut kuumottelisikin!:) Tänään kävin salilla pitkästä aikaa, ja onhan sekin vaan niin kivaa!:)

      Tsemppiä juoksenteluihin, ja kohtahan se HCR on. Aika lentää!:)

      Poista
  5. Mukavaa lukea sun koostetta liikkumisista alkuvuodesta! Kyllähän se vahvasti ulkoilulta näyttää, mutta ei se väärin ole ;) Ja mahtuuhan sinne muutakin! Ihania kuvia, oot todella suuri inspis kyllä :) Puijolla oli erityisen kivaa, kuten koko Kuopion reissu! Mahtavaa kun ollaan päästy liikkumaan yhessäkin, ja lisää on tulossa ;) <3

    Aloitin huhtikuun uinnilla, ja olipa kivaa taas vaihteeksi :) Muutoin on tullut juostua, hiihdettyä, rogattua, punttailtua, sählättyä ja kuntonyrkkeiltyä, sekä vähän joogattu/balancessa käyty. Nyt odottelen kovasti jo suunnistuskauden alkua!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut ulkoilun täyteinen maaliskuu varsinkin, mutta mikäs näissä säissä tallustellessa ;) Joojee, odotan myös meidän yhteisiä liikkumisia tulevaisuudessakin.

      Sun alkuvuosi kuulostaa myös erittäin hyvältä, ja varsin monipuoliselta. Ja heii peukut uinnille!! Mäkin kävin taasen pitkästä aikaa tällä viikolla uimassa, ja odotan jo kovasti kesää ja avovesiuintikauden aloitusta:)

      Poista
  6. Tosi hyvä idea alkuvuoden liikunnalliset -kooste =) Luen mielelläni postauksiasi ja katson haikealla mielellä kuviasi, sillä toisinaan kuvistasi iskee kova Savo-kaipuu. Täytyy alkaa suunnittelemaa Savo-reissua keväämmälle tai ainakin kesäksi. Sitten saan sinusta seuraa Puijon portaisiin, eikös niin? =)

    Tänä vuonna aion keskittyä juoksemiseen, mutta liikkua myös muillakin tapaa. Tässä on tullut jo hiihdettyä, luisteltua, lasketeltua, käveltyä ja ratsastustakin pääsin kokeilemaan. Nyt vaan lisää lajeja. Kuntopesiskausi käynnistyy ja pyöräiltyä tulee varmasti kesällä. Suunnistusta olisi mukava kokeilla. Innostun helposti kaikesta uudesta ja kaikkea olisi kivaa kokeilla. Onneksi on vuosi aikaa, taas. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika kommentistasi! Ilman muuta lähden mukaasi Puijon portaisiin, jos vaan aikatauluihin natsaa! Ilmoittelehan milloin olisit tulossa!:) Toivottavasti kuvien kautta voit haikeilla positiivisin mielin näitä Savon maisemia, ensi viikolla varmaankin laitan vähän lisää savon maisemia blogiin, pysy siis mukana! :) Sinun alkuvuotesi kuulostaa myös oikein hyvältä, ulkoilun täyteiseltä sielläkin. Peukut pesikselle! Täälläkin pitäisi pyörä kaivaa talviteloilta ja suunnistustakin tulee harrastettua myös ainakin lähimetsissä. Ei ehkä rastisuunnistusta, mutta uusien maisemien koluamiasta ja suunnistusta ainakin sitten kotiin! ;)

      Poista