Tunnelmiani matkalta ultralle - odottamatonta mutta opettavaista

Ultramatkat ovat kiehtoneet minua sen vuoksi, että olen halunnut haastaa itseäni fyysisesti ja henkisestikin. Olen halunnut testata omia rajojani. Pitkäkestoisuus on kiehtonut. Tuhannet ja tuhannet askeleet. Toinen toisensa jälkeen. Ensimmäinen ultrakoitos oli Nuuksion ultramatka, joka sujui hyvin. En kohdannut sellaisia henkisiä tai fyysisiä haasteita, joita olin kuvitellut. Juoksun jälkeen oli outo tunne. Tässäkö tämä oli. Vasta jälkikäteen juoksun arvo on itsessään noussut. Asetin itselleni uuden haasteen, Karhunkierroksen 80 kilometrin ultramatkan. Treenasin viime vuoden puolella voimaa. Hypin konttaisen nousut mielessä boxihyppyjä ja valoin itselleni uskoa, että tulen selättämään ne mäet. Treenasin peruskestävyyttä, voimaa ja nopeutta. Rennosti, mutta päämäärätietoisesti Nautin siitä, mitä teen. En kuitenkaan osannut arvata, että matkani ultralle tulisi olemaan jo kivulias tie itsessään. 

Jouduin tämän kevään aikana kohtaamaan kipuja, niin fyysisiä kuin henkisiä. Oli epätietoisuutta ja pelkoa. En voinut juosta ja jouduin kohtaamaan henkisiä kipuja, joita ei ehkä moni edes ymmärtänyt. 
Poljin pyörää, tein lihaskuntoharjoittelua ja tein ylläpitääkseni kuntoani. Välillä itkin, kun koin endorfiinipiikin. Tätä olin kaivannut. Jouduin miettimään, joudunko luopumaan juoksusta kokonaan. Tässäkö se oli. Paljon upeita hienoja hetkiä, elämyksiä, itsensä voittamista. Ja niiin paljon elämän prosessointia juoksulenkkien aikana. Makasin kaksi kuukautta sitten magneettitutkimuksessa pitkäperjantaina, kuin tuomiopäivänä konsanaan. Tuomio oli elinikäinen, mutta kuitenkin toiveikas. Sain jatkaa juoksua kivun sallimissa rajoissa. 

Tämän kevään koettelemuksen jälkeen jouduin luopumaan 80 kilometrin matkasta. Mutta jouduin kokemaan ne "kaipaamani" henkiset haasteet ja fyysiset koettelemukset jo aikaisemmin. Pohdin ja prosessoin, ja lupasin itselleni etten luovuta. Lopulta pääsin uuteen nousuun. Olen pystynyt juoksemaan, ja kuinka kiitollinen siitä olenkaan.

Voitte siis arvata, että ylihuomenna lähtiessäni poluille, 31 kilometrin matkalle, sydän huokuu kiitosta. En ole varma, miten nilkka tulee käyttäytymään, enkä aseta itselleni mitään aikatavoitteita. Tavoitteeni on nauttia hetkestä ja jokaisesta askeleesta. Minun lähtöryhmäni on B, mikäli siihen ennätän. Lähden kun kerkeän. Ei oo niin justiinsa. :D Aamusella nimittän päivystän ennen juoksuani EA-teltassa, ja saattaa olla etten ihan ajoissa sieltä kerkeä bussiin. Talkoohommistakin olen tosi innoissani. Pääsen osaksi sitä vapaaehtoista joukkoa, joka tekee työtä sen eteen, jotta sinulla olisi upea juoksupäivä. :)


Mutta tämä elämä. Kaikkine väreineen ja kipuineen, koettelemuksineen niin erityinen. 
Tämä päivä. Tämä hetki. 
Tämä ajatus on korostunut tämän oman matkani aikana.





Näillä kuvatunnelmilla Karhunkierroksen vaellukselta ja Lofoottien lumosta toivotan kaikille upeaa kesän jatkoa ja myös hurjan isot tsempit kaikille Karhunkierrokselle starttaaville!
Nautitaan!

Kommentit

  1. Ihana Satu ja ihana asenne ❤️ Toivotan sulle nautinnollisia kilsoja huomiselle. Näen jo sut siellä hymyssä suin etenemässä.
    Missä EA-pisteessä sä olet? Toivottavasti ei kuitenkaan EA-merkeissä huomenna tavata 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyssä suin siellä edettiinkin. :) Ihana juoksu. <3

      Poista

Lähetä kommentti