Mitä kuuluu treenirintamalle?

Treenikuulumisia päivittäessä on hyvä palata vuoden alussa asettamiini tavoitteisiin.
Kirjoitin tässä postauksessa näin: 

"Tänä vuonna olen asettanut pari tavoitetta, jotka on pyörinyt unelmissani pitkään. Olen haaveillut Karhunkierroksen juoksemisesta ja haaveillut jo pitkään myös juoksuvaelluksesta. Tänä vuonna olen askeleen lähempänä omia unelmiani. Keväällä koittaa 80 kilometrin ultramatka Karhunkierroksella ja..loppukesästä odottaa juoksuvaellus-reissu yhdessä ystäväni kanssa Alppien syleilyssä."

Karhunkierros 80 km - Ei toteutunut. 
Keväällä ilmeni nilkkavaivat. Lopulta magneettitutkimuksissa selvisi, että etummainen säärilihaksen jänne oli tulehtunut, joka muutti suunnitelmia Karhunkierroksen ultramatkan suhteen. 80km sijaan nautiskelin Karhunkierroksen poluilla 33kilometrin matkalla ja iloitsin siitä, että minä pystyin juoksemaan. <3 Kiitosmieli, minä juoksin - NUTS 31K raportti



Juoksuvaellus Tour Du Mont Blanc 160km - Check! 
Kesä eteni enemmän ja vähemmän tunteikkaissa ajatuksissa, sillä kevään vaivat pistivät vähän mieltä matalaksi, joka heijastui myös psyykkiseen puoleen. Miten ihmeessä selviäisin Alppien reissusta näin vähillä kilometreillä? Mutta niiiin sitä vain selvittiin, ja olipahan elämys! <3
Lisää tarinaa reissusta täällä. 


Alppireissun jälkeen oli huojentunut olo. Jalat kesti ja sain kokea yhden upean unelman toteutuneen. Hetkeen en miettinyt uusia tavoitteita.. Mutta pikkuhiljaa huomaan miettiväni, mitäs nyt sitten?

Syksyn mittaan olen liikkunut luonnossa retkeillen, käynyt ryhmäliikunta-tunneilla, käynyt pitkillä kävelylenkeillä.. juokseminen on jäänyt varsin vähäiseksi. Syyskuu käynnistyi Kuopion puolimaratonilla, sittemmin viikkoja ovat ryhmittäneet fressin ryhmäliikuntatunnit ja kävelylenkit. 
Olen aivan ihastunut bodycompat-tunteihin. Aivan mahtavaa koko kropan treeniä ja ilmaan hakatessa saa kyllä kunnon endorfiinit aikaiseksi! Myöskin pitkät juoksulenkit olen korvannut pitkillä sauvakävelylenkeillä. Sauvakävely on kyllä mainio liikkumismuoto. Siinäkin pääsee koko kroppa töihin.

Esimerkkiviikkoja syyskuulta: 

ma: crosstraining 50min + lämmittelyt
ti: lepo
ke: salitreeni 40min
to: bodycompat
pe: lepo
la: sauvakävely 1h 30 min, liikkuvuustreeni 30min
su: sauvakävely 2h 

ma: kahvakuula 60min
ti: lepo:
ke: bodybalance
to:bodycompat
pe:lepo
la: sauvakävely 2h 30 min / 17 km.
su: tänään käyn joko juoksemassa tai kävelemässä.. :) 

Kuva Hanna: Sporttaillaan
 
 Mitähän sitä seuraavana vuonna asettaisi tavoitteiksi? Mukavaa on, kun on jotain mitä odottaa ja mihin tähdätä. Kun on tavoite, tietää että saa itsensä liikkeelle niinä marraskuun sysimustina iltoinakin. Vaikka tiedän kyllä, että liikkuminen on minulle niin elämäntapa että liikun kyllä ilman tavoitettakin.. mutta silti sitä olisi kiva jotain keksiä, missä pääsisi polkujuoksijoiden kokoontumisajoista nauttimaan. :)

Mitäpäs sinne teille kuuluu treenitouhuihin? Täyttyykö kalenteri juoksuhommista vai jostain ihan muusta? :) Vieläkö on tämän vuoden juoksutavoitteita edessä?

Kommentit

  1. Kyllä tavoitteet kummasti treeniä ryhdistävät. Tuntuu, että kesä meni aika lailla haahuillessa, mutta kun sain lyötyä kalenteriin puolimaratonin, alkoi liikkumiseen löytyä jonkinlaista suunnitelmallisuutta. Harmi vain, kun flunssat sotkevat tekemistä, mutta jospa sitä näilläkin eväillä puolikkaan maaliin pääsisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep näin se juuri on, että tavoitteet asettavat ryhtiä. Mikä puolimaraton sinulla on edessä? Flunssa-aallot on tosiaan riesana tähän aikaan vuodesta, mutta jospa selviäisit puolikkaasta hyvillä mielin! :)

      Poista
  2. Kiva lukea sun treenikuulumisia!💛Ja jännää nähdä mikä sun seuraava tavoite tuleekaan olemaan!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treenikuulumisia on välillä kiva kirjoitella - kasailee itsekin ajatuksia siitä, että mitä on tehty. Ja jep, tavoite on vielä mietinnässä :)

      Poista

Lähetä kommentti