Stressi helpottaa luonnossa - Loma Lapissa

Elämässä on väistämättä stressaavampia ajanjaksoja. Työelämä, arkiset haasteet tai ongelmatilanteet ihmissuhteissa voivat kuormittaa mieltä tavanomaista enemmän. Välillä on helpompia ajanjaksoja, kun toisinaan taas kuormitus kasvaa suureksi. Olen itse varsin herkkä kuulostelemaan omia tuntemuksia ja tunnistamaan omia voimavarojani. On aikoja, jolloin omatkin voimavarat ovat koetuksella ja varhaisessa vaiheessa pyrin miettimään syitä ja seurauksia. 

Välillä havahtuu, että tietyt murheet ottavat myös liian suuren ison palan omasta ajatusmaailmasta. Herkästi pienistäkin asioista tulee vyyhti, joita kantaa mielessä mukanaan. Tahtomattaankin. Tämä alkuvuosi ei ole ollut missään määrin helppo, ja taakkaa jos toistakin on kantanut mukanaan.

Luonnossa liikkuminen on minulle tapa prosessoida elämää. Sääolosuhteet ja luonnon monimuotoisuus puhuttelevat. Lomaviikko Lapin lumossa tuli todelliseen tarpeeseen.

Lumikenkäillessäni Luoston huipulla varsin tuulisena ja pilvisenä päivänä katselin puita. Niiden käppyröitä oksia. Kaiken karuuden keskellä ne vain kasvavat ja kestävät rajuja olosuhteita. Miksei siis me ihmisetkin. 




Pyhän tunturien huipulla taasen mietin, miten pieni onkaan ihminen suuren luomakunnan keskellä. Miten pieniä ovatkaan siis omatkin murheet tässä mittakaavassa. Miksi me ihmiset siis niin suuresti murehdimme? 



Hiihtolenkeillä sääolosuhteet vaihtelivat, välillä tuli märkää räntää naamaan, välillä lumisadetta, ja auringonpaistetta. Sukset luisti toisinaan kuin unelma,  joskus ei sitten taas yhtään. Tätähän se arkikin on. Vaihtelevaa mieltä ja olosuhteita.



Luonnossa sain jäsenneltyä omia ajatuksia, pohdittua syitä kuormitukselle ja mietittyä toimintapoja, joilla voin stressiä keventää. Varsinaisesti kuormittavat asiat tai haasteet eivät viikossa mihinkään häviä, mutta etäisyyden ottamisella saa uusia näkökulmia ja pystyy miettimään omaa asennoitumista tiettyihin tilanteisiin. Nyt on huomattavasti helpompi hengittää. 

"Kerrotaan enemmän hyvää, sillä se mitä elämä antaa, 
ei ole valinta, mutta sen sanoittaminen on."  
-Joel Jyrinki




Ps. Lappi oli vaan niin kertakaikkisen ihana! Lomalla ei ollut mitään muuta ohjelmaa kuin liikkua, syödä, saunoa ja nukkua. Ei aikatauluja, eikä vaatimuksia. Niiiiin parasta.  

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Hymyä ja hyvää mieltä päivääsi! 

Kommentit

  1. Hyvä teksti ja ihanat Lappi-tunnelmat. Vaikuttaa, että loma tuli sielläkin just oikeaan kohtaan. Mä nautin myös mökkielämästä Rukalla suunnattomasti. Ihan eri tavalla viristyneenä töihin huomenna. - Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tuli hyvään saumaan, ja jotenkin ihanaa ajatella että ihan kohta jo pääsiäinen ja kesä. Kesää kohti <3 Kiva kuulla, että siellä myös nautinnollinen mökkiloma. Rentouttavaa työviikon jatkoa!

      Poista
  2. Teksti kuin suoraan mun näppikseltä! Kyllä ihmiselle tekee hyvää katsoa tunturin laelta kauas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana - ja KYLLÄ, luonnon keskellä sielu lepää.

      Poista
  3. Ihana postaus joka sisälsi paljon omia viime aikojen ajatuksia. Luonto ja Lappi ovat myös minulle henkireikiä, joissa sielu lepää, mieli rauhoittuu ja ajatukset selkiintyvät. Onneksi ensi viikolla pääsen taas - olenkin niin sen tarpeessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Sari, että pääset nauttimaan luonnon kauneudesta Lapin lumoon. Tuolla liikkuessani jopa mietin, että joskus olisi mukavaa kokeilla asumista Lapissa. Kuulema monet ovat juuri näin kokeilleet, ja lopulta jäänyt sinne. :)

      Poista
    2. Tuo Lappiin muuttaminen on pyörinyt meidänkin mielessä jo reilut kymmenisen vuotta... Aika ajoin se nousee mieleen entistä voimakkaampana. Minulla on vahva tunne että kun aika on kypsä, kokeilemme sitä :) Jos vaikka kävisi ensin talven ajan katsomassa miltä se tuntuisi ja sitten tekisi suurempia päätöksiä :)

      Poista
    3. Vautsi! :) Levollista Lapin lomaa!

      Poista
  4. Samoilla suunnilla vietin minäkin talvilomaa. Ja ihan samoin koin, että stressi kyllä helpotti Lapissa. Pyhätunturi on minusta ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivaa, kyllä Lappi tekee ihmisille hyvää. Tunturien laella on ihanaa! :)

      Poista

Lähetä kommentti